Miten rajaan kokoelman
Tämän kysymyksen joutuu jokainen keräilijä tekemään itselleen useammankin kerran ja aina vastauksen hakeminen on yhtä hankalaa. Kun kokoelman rakentaminen siirtyy pelkästä kohteiden keräämisestä vaiheeseen, jolloin niitä alkaa systemaattisesti järjestellä ja tutkia, alkaa jokainen numismaatikko harmikseen löytää kokoelmastaan aukkoja. Näitä aukkoja hän sitten alkaa paikata, jolloin kokoelma hiljalleen kasvaa ja tuo iloa kerääjälleen. Jokainen haluaisi tietysti kerätä täydellisen setelikokoelman, jonka kohteet ovat suoraan setelipainosta, ilman pienintäkään vikaa. Ymmärrettävästi tämä ei ole mahdollista, joten oma kokoelma pitää rajata johonkin mielekkääseen osa-alueeseen, jonka kerääminen on lähinnä (valitettavasti) taloudellisesti mahdollista. Jos koko ajan on tunne, ettei kokoelma kartu, voi innostus keräilyyn hyvinkin pian lopahtaa. Joskus käy niin onnellisesti, että saa perintönä hyvän kokoelman, tai jopa löytää jonkin vanhan kätkön, mutta käytännössä kohteet joutuu ostamaan. Aloita siis keräily sellaiselta osa-alueelta, jonka kohteiden hintataso ja saatavuus vastaavat omia mahdollisuuksiasi.
Rajaaminen tiettyyn ajanjaksoon
Suomen, kuten yleensä muidenkin maiden seteleihin pätee pääsääntö, että vanhat rahat ja suuret nimellisarvot ovat aina kalleimpia. Tarpeeksi vanhat setelit ovat jopa käytännössä mahdottomia hankkia, koska niitä ei yksinkertaisesti ole olemassa tunnettuja säilyneitä kappaleita. Hyvin moni rajaa Suomikokoelmansa alkamaan 1811 kopeekkaseteleihin, mikä onkin hyvä ja perusteltu ajankohta, tällöinhän Suomen Pankin edeltäjä aloitti setelinannon. Aloittelevan nuoren keräilijän kokoelmaan nämä setelit vain eivät hintansa puolesta yleensä kuulu, koska aivan loppuun kuluneestakin setelistä joutuu maksamaan vähintään satoja markkoja, mikäli sellaisen jostain yleensä onnistuu löytämään.
Seuraava sopiva rajapyykki voisi olla vuosi 1860, jolloin ensimmäiset markka-arvoiset setelimme näkivät päivänvalon. Valitettavasti aloittelijaa vaivaa taas sama hintaongelma, kuin vanhemmissakin seteleissä. Siisti 1860-luvun markka on aina muutaman tonnin sijoitus, suuremmista nimellisarvoista puhumattakaan.
Itsenäisen Suomen setelit vuodesta 1917 eteenpäin alkavat jo sitten olla osittain edullisiakin hankintoja. Pienen budjetin keräilijä pääsee tällä alueella hyvin alkuun ja kansion sivut alkavat saada kaivattua täytettä pienilläkin sijoituksilla.
Näin tullaan aina lähemmäksi nykyaikaa ja kohteiden saatavuus periaatteessa vain helpottuu. Rahanuudistuksen jälkeiset setelit 1963 eteenpäin saa helposti kerättyä pikkuseteleiden osalta, mutta tämäkin ajanjakso tarjoaa kyllä hyviä haasteita. Esim. 50mk 1963 tähdellä on aika harvinainen herkkupala, varsinkin hyväkuntoisena.
Tämä aika tarjoaa meille numismaatikoille vielä harvinaisen tilaisuuden, joka kannattaa hyödyntää. Vuonna 2002 alettiin laskemaan liikenteeseen euroseteleitä. Jokaisen numismaatikon unelma, täydellinen kokoelma, on tässä tapauksessa hieman lähempänä toteutumista, kun eurokokoelmaa voi rakentaa alusta alkaen ja materiaalia saa suoraan pankista kymppikuntoisena ja nimellisarvostaan.
Tyyppikokoelma
Edellä kuvattu tapa rajata kokoelma tiettyyn aikajaksoon on yleisin. Se kuitenkaan vielä ratkaise täysin alkuperäistä ongelmaa, miten kokoelmansa rajaisi. Kun sopiva ajanjakso on saatu valittua, herää kysymys, mitä tähän kokoelmaansa keräisi. Yleensä kerätään tältä ajanjaksolta jonkinlainen tyyppikokoelma, mikä onkin hyvin luonnollinen valinta. Käytännössä asia vain ei olekaan aivan niin yksinkertainen.
Tarkastellaanpa hieman tarkemmin vaikka ajanjaksoa vuodesta 1963 eteenpäin ja katkaistaan se vuoteen 1975. Näin meillä on käsillä ajanjakso, jolloin käytössä olivat Tapio Wirkkalan suunnittelemat, jo 1955 liikkeeseen lasketut setelityypit. Rahanuudistus pudotti nimellisarvoista kaksi nollaa ja näin käytössä oli nimellisarvot 1, 5, 10, 50 ja 100 markkaa. Hyvin suppeasti ajateltuna tarvitaan siis viisi seteliä, jotta tämä ajanjakso olisi tyyppikokoelmana täydellinen. Mutta kuinka ollakaan, Suomen pankki otti seteleistä useampia painoksia, jotka erottaa toisistaan helpoimmin Litt.A ja Litt.B –merkinnöistä. 10-, 50- ja 100-markkasesta otettiin A painos ja 50-markkasesta vielä B painos. Myös viitosesta otettiin A- ja B-painokset, tosin vuoden 1975 jälkeen. Lasketaan nekin kuitenkin mukaan, koska kyseessä on selvästi sama setelityyppi. Näin tyyppikokoelmaamme onkin tullut jo 11 eri seteliä. Tässä onkin jo edustava kokoelma ja hieno dokumentti aikansa rahahistoriasta.
Kuten tunnettua, ahneus kasvaa syödessä. Näistä seteleistähän on olemassa vielä tähtisetelit. Setelipainon laaduntarkastuksessa hylättyjen tilalle laitettiin korvaava seteli, jonka sarjanumerossa on tähti. Eihän kokoelma ole täydellinen ilman niitä. Kaikista em. yhdestätoista tyypistä löytyy myös tähtisetelit. Näin kokoelmamme on jo kasvanut 22:een seteliin. Näin seulaa voidaan tihentää loputtomiin; on vesileimaeroja, eri nimikirjoituspareja, sarjanumerot alkavat eri kirjaimilla jne. Palataanpa takaisin alkuperäiseen ongelmaan. Montako seteliä tarvitaan kokoelmaan vuoden -63 seteleistä. Vastaus on jossakin viiden ja reilun miljardin kappaleen välillä. Näitä tyyppejä painettiin kaiken kaikkiaan 1 077 945 999 kappaletta, joissa jokaisessa on yksilöllinen sarjanumero. Ne ovat siis kaikki erilaisia.
Missä sitten kulkee tyyppikokoelman raja? Tässä tapauksessa laskisin eri painokset selkeästi eri tyypeiksi, mutta en enää tähtiseteleitä. Varsinkin kaupalliset rahahinnastot luokittelevat mielellään osin keinotekoisiakin alatyyppejä, jolloin kokoelmaan näyttää tulevan lisää paikattavia aukkoja. Tämä palvelee tietysti hyvin kaupallisia tarkoitusperiä. Lopullista vastausta joutuu jokainen hakemaan itse, usein monta kertaa. Aloittelevalle keräilijälle voisi antaa sellaisen neuvon, ettei tämän asian takia kannata yöuniaan menettää. Asiat selkiytyvät kummasti vuosien varrella, kun kokemus karttuu.
Erikoiskokoelma
Erikoiskokoelma tai tutkimuskokoelma on aina myös yksi vaihtoehto. Monet keräävät tyyppikokoelmaa ja siinä sivussa jotain erikoisaluetta, kuten nimikirjoituksia. Jotkut yrittävät saada mahdollisimman pieniä sarjanumeroita, toiset jahtaavat viimeistä painettua seteliä jostakin määrätystä tyypistä. Mahdollisuuksia on rajattomasti. Sarjanumeroita ja nimikirjoituksia tutkimalla voidaan vaikka kerätä esim. jokin yksittäisen painoarkin kaikki setelit. Usein näitä erikoisuuksia aletaan tavoitella, kun tavallinen tie on kuljettu loppuun, eikä tyyppikokoelmaa ole enää mahdollista täydentää.
Kokoelman taso
Seteleidenkin keräilyssä kohteiden kuntotasolla on suuri merkitys. Kohteen arvo, niin rahallisesti, kuin esteettisestikin on suoraan verrannollinen sen kuntoon. Hyväkuntoiset setelit säilyttävät myös arvonsa aina paremmin. Jos haluat myöhemmin myydä kokoelmasi, ei hyväkuntoisten kohteiden myynti koskaan tuota ongelmaa. Moni ajattelee varsinkin alkuvaiheessa, kun kokoelman kartuttamisella on kiire, että ostanpa ensin edullisesti tuon huonokuntoisemman ja joskus myöhemmin sitten paremman. Joskus myöhemmin yrität sitten mahdollisesti päästä eroon huonommasta, mutta et saakaan siitä samaa hintaa, kuin maksoit aikoinaan. Osta siis kerralla hyvä kohde ja maksa vain kerran. Harvinaisempia seteleitä ei käytännössä voi hankkia priimakuntoisina, joten tästä periaatteesta joutuu niiden kohdalla tinkimään, mutta niin joutuvat muutkin. Muista, että määrä ei milloinkaan korvaa laatua! Aloita huippukokoelman rakentaminen nyt, eikä myöhemmin.
Kokoelman taso on kuitenkin loppujen lopuksi makuasia. Omaksi iloksihan kokoelmia yleensä kerätään. Toiselle ei kelpaa kuin täydellinen ja toinen on sitä mieltä, että on turhaa maksaa huippukuntoisista ylihintaa. Kun olet hankkimassa seteliä kokoelmaasi, pysähdy aina miettimään, miellyttääkö kohde sinua sen ikä ja harvinaisuus huomioon ottaen. Jos kohde ei ole ilo silmälle ostohetkellä, tulee se harmittamaan sinua myöhemminkin.
Aki Löytynoja 1998