Dirhemien tulo Suomeen
Viikinkiajan (800-1050 jKr.) tyypillisimpiä rahoja ovat islamilaiset hopearahat eli dirhemit eli arabialaiset/muhamettilaiset rahat, joita kutsutaan myös kuufalaisiksi rahoiksi Bagdadin lähellä sijaitsevan Kufan kaupungin mukaan. Viikinkiajalla dirhemeitä kulkeutui etenkin Venäjälle ja Skandinaviaan – ja Suomenlahden kautta mm. Ahvenanmaalle – lähinnä ruotsalaisten viikinkien mukana. Viikingit toivat hopearahoja idäntietä pitkin Pohjolaan hyvin suuria määriä etenkin 800-900-luvuilla.
Suomesta dirhemeitä on löydetty lähinnä Ahvenanmaalta, josta tunnetaan kahdeksan merkittävää raha-aarretta, joista on löydetty yhteensä yli 1300 dirhemiä, jotka ajoittuvat noin vuosille 840-960 jKr. Lisäksi dirhemeitä on löydetty esimerkiksi Euran Luistarista, jossa dirhemeitä käytettiin yleisesti koruina. Suomessa hopeakorut yleistyivät etenkin 1000-luvulla, jolloin dirhemeitä alettiin käyttää yleisesti korujen osana. Kalifaatin alueelta peräisin olevat dirhemit ovat sikäli myös historiallisesti merkittäviä, että ne olivat ensimmäinen Suomessa yleistynyt rahatyyppi.
Suomesta dirhemeitä on löydetty hautalöytöinä, kätköistä ja korujen osana arviolta yhteensä noin 2000 kappaletta, joista suurin osa on Keski-Aasialaisten abbasidien (abbasidit – kuten myös esim. samanidit, bujidit ja umaijidit – ovat islamilaisia hallitisijasukuja) ja samanidien rahoja. Suomesta on löydetty myös 23 bujidien lyöttämää rahaa. Sen sijaan esimerkiksi samanidien pronssirahoja ei ole kulkeutunut pohjolaan juuri lainkaan, koska ne oli tarkoitettu paikalliseen käyttöön, eivätkä pronssirahat ilmeisesti muutenkaan juuri kiinnostaneet viikinkejä. Dirhemeiden suosion selittää niiden korkea hopeapitoisuus, joka pysyi vakaana pitkiä aikoja.
Viikingit olivat kiinnostuneita dirhemeistä (ja muista eurooppalaisista hopearahoista), siksi että rahat olivat helpossa muodossa olevaa hopeaa, jota oli helppo käsitellä ja kuljettaa pitkiäkin välimatkoja. Hopeaa käytettiin viikinkiajalla etenkin vaihdon välineenä, että myös korujen raaka-aineena.
Dirhemeiden ulkoasu
Dirhemeissä ei ole yleensä lainkaan kuvia, vaan koko ulkoasu koostuu yksinomaan arabiankielisistä uskonnollisista teksteistä.
Dirhemien arabiankieliset tekstit ovat aina uskonnollisia ja lisäksi niissä on aina mainittu rahan lyöntivuosi ja -paikka. Keskellä rahan etupuolelta on yleensä Allahia ylistävä teksti. Kehätekstissä lukee yleensä lyöntipaikka ja ajankohta, kuten esimerkiksi Kalifi al-Mansurin vuonna 137 AH lyömässä dirhemissä: “Jumalan nimeen. Tämä dirhemi lyötiin al-Kufassa vuonna seitsemän ja kolmekymmentä ja sata (vuonna 137 AH)”. Rahan taustapuolella lukee keskellä teksti: “Muhammed on Jumalan lähetti”. Kehätekstissä on myös uskonnollinen teksti, kuten esimerkiksi:” Muhammed on Jumalan lähetti. Hän lähetti hänet opastamaan ja paljastamaan oikean uskonnon kaikille uskonnoille, vaikka polyteistit kammoavaisivat sitä”.
Dirhemeissä vuosiluvut on aina ilmoitettu islamilaisen ajanlaskutavan mukaisesti, joka alkaa kristillisen ajanlaskutavan mukaan vuonna 622 jKr. Tällöin esimerkiksi kuuluisimman abbasidihallitsijan kalifi Harun al-Rashidin vuonna 184 AH (Anno Hijra) lyömä dirhemi tarkoittaa kristillisessä ajanlaskussa vuotta 800 jKr. Tämän vuoksi dirhemit ovat myös erityisen hyödyllisiä esimerkiksi arkeologisten löytöjen ajoittamiselle.
Monien mielestä dirhemit kuuluvat kauniin kalligrafiansa puolesta maailman kauniimpiin rahoihin, joita koskaan on lyöty. Useimmissa dirhemeissä on myös varsin korkeatasoinen lyöntijälki, joten yleensä kufilaiset tekstit ovat varsin hyvin luettavissa, jos hallitsee arabian kielen.
Dirhemien viikinkiaikaiset imitaatiot
Oman pienen erikoisuuden muodostavat dirhemien viikinaikaiset imitaatiot, joita on pääasiassa kolmea eri lajia: Keski-Aasilaisia, Volga-Bulgaarien ja kotimaisia jäljennöksiä. Imitoituja Keski-Aasialaisia hopearahoja käytettiin ilmeisesti esimerkiksi samanidien valtakunnan syrjäpaikoissa, jossa “aitoja” rahoja liikkui vähemmän, jolloin kaupankäynnin turvaamiseksi jouduttiin turvautumaan itselyötyihin rahoihin. Tästä johtuen imitaatiot eivät ole väärennöksiä sanan nykyisessä merkityksessä. Imitaatioita on luonnollisesti tutkittu “aitoja” dirhemeitä vähemmän, joka näkyy myös niihin liittyvässä tietämyksemme määrässä.
Lopuksi
Suomessa itämaisia rahoja on tutkittu jo 1700-luvulta lähtien. Suomesta löydettyjä dirhemeitä, kuten kaikkia yli 100 vuotta vanhoja esineitä, suojelee maamme muinaismuistolaki. Tästä johtuen Suomesta löydettyjä dirhemeitä ei juuri ole keräilymarkkinoilla, vaan ne ovat museoiden kokoelmissa. Islamilaisia rahoja on ollut viimeaikoina näytteillä muun muassa Kansallismuseossa 1.6.-31.12.2004, jolloin rahakammiossa järjestettiin pienoisnäyttely nimeltään Islamin rahoja.
Kirjallisuutta:
- Carl Grimberg: Kansojen historia V. Osa viisi. Porvoo 1931.
- Matti Huurre: 9000 vuotta Suomen esihistoriaa. Keuruu 1995.
- Else Roesdahl: Viikingit. Keuruu 1993.
- Tuukka Talvio: Suomen rahat. 2. Laajennettu painos. Jyväskylä 1993.
© Jani Oravisjärvi