Metallirahan puhdistaminen sitruunahappoliuoksella

Tässä lyhyt kertomus erään numismaatikon sitruunahappoliuoksella tekemistä kolikoiden puhdistamiskokeiluista.

Puhdistuksessa käytin noin ½ teelusikallista sitruunahappoa sekoitettuna 2 desilitraan haaleaa vettä. Siinä olisi voinut käyttää vajaata teelusikallista myös, mutta halusin opetella tätä puhdistamista miedolla liuoksella. Puhdistusvälineenä käytin samassa liuoksessa kostutettua tavallista pumpulipuikkoa, jolla varovasti kokeilin hapettuman pehmenemistä, kun liuos alkoi värjäytyä vihreäksi. Havaintona oli, että lopulta hapettuma irtoaa melko helposti rahan pinnasta. Laimealla liuoksella tämä melko paha hapettuma irtosi n. kuudessa tunnissa. Mielestäni raha puhdistui hyvin jättäen vielä tumman harmaan patinan sen pintaan.

Alla on kuvat 1/6 taalerin rahasta ennen ja jälkeen puhdistuksen. Klikkaa kuvia saadaksesi ne isommaksi.

Alla olevissa kuvissa on samalla liuoksella puhdistettu 1 äyrin hopeakolikko vuodelta 1699. Puhdistus kesti nyt noin 24 tuntia, koska raha oli ollut peltomaassa ja erittäin pahassa patinassa. Se ei ollut edes tunnistettavissa rahaksi, vaan mieleen tuli ensin lähinnä nappi.

Olen kuullut, että sitruunahappo soveltuu jalometallirahoille hyvin, mutta kuparirahojen puhdistuksessa saa olla tarkkana, ettei rahan vihreä patina irtoa ja raha värjäydy punaiseksi. Mitä olen itse huomannut pelloilta löydettyjen kuparirahojen puhdistuksessa, niin tavallinen mieto nestesaippua ja pumpulipuikko ovat olleet paras vaihtoehto.

Olen kuullut myös, että jos kuparikolikko on pahasti hapettunut, niin laimeaa sitruunahappoliuosta voisi kokeilla käyttää, mutta rahan tilaa on jatkuvasti tarkkailtava. Näyttäisi, ettei kuparirahalle heti tapahdu mitään, mutta se saattaa puhdistua nopeastikin.

Alla lisäksi kaksi kuvaa samasta pellosta löytyneestä ½ kopeekan kuparirahasta, jossa oli samanlainen paksu hapettuma, kuin hopearahassa. Ennen kuin hapettuma irtosi, värjääntyi rahan reunat vaaleanpunaisiksi. Ainakin tämä testaus osoitti, ettei sitruunahappoliuos sovellu pahasti hapettuneille kuparirahoille.

Varoitus! Kaikenlaista puhdistusta kannattaa aina ensin kokeilla arvottomalla rahalla. Taitamaton puhdistus laskee aina rahan arvoa! Puhdistustapahtumasta ei saisi jäädä rahaan mitään merkkiä.