Rahojen puhdistus

Metallirahojen puhdistaminen

Yleisesti ottaen rahoja ei kannata puhdistaa. Pikemminkin kannattaa ostaa hyväkuntoisempi raha ja koettaa myydä huonokuntoisempi eteenpäin. Joskus harvinaisten rahojen ollessa kyseessä, hyväkuntoiset ovat niin kalliita, että niitä ei voi hankkia kokoelmaan. Tällöin voi kokeilla puhdistamista.

Sormenjälkirasvat ja lievä lika irtoaa useimmiten isopropyylialkoholilla, jota on liuottimena esimerkiksi neonamiseptissa tai saatavissa erikseen apteekeista. Voimakkaampi aine on asetoni, jota myydään mm. rautakaupoissa.

Hopearahat:

Hanki 10% soodaliuosta. Nopein puhdistamismenetelmä on keittää rahat soodaliuoksessa alumiinikattilassa. Nestemäistä hopeanpuhdistusainetta voi myös käyttää, mutta ei hankaavia aineita.

Kommentti: Alumiini ja hopea muodostavat sähkökemiallisen jännitesarjan, jolloin tumma väri (hopeaoksidi) rahan pinnalta katoaa kemiallisen reaktion seurauksena. Harjoittele vähäarvoisilla rahoilla. Älä missään nimessä hankaa hopean pintaa. Puhdas hopea on hyvin pehmeä metalli, ja naarmuuntuessaan raha menettää nopeasti arvoaan.

Kuparirahat:

Lievin lika lähtee vedellä ja saippualla. Laimea lipeäliuos NaOH ei vielä hävitä kuparirahan patinaa. Jos on tarvista voimakkaampaan puhdistukseen, voidaan käyttää 5%:ksi laimennettua rikkihappoliuosta. Se poistaa homeen kuparirahan pinnalta. Rikkihappoa ei pidä käyttää, mikäli rahassa on kaunis patina. Jokainen puhdistettu raha on huolellisesti huuhdeltava vedellä ja huuhdeltava lopuksi tislatussa vedessä. Lopuksi rahat kuivataan pehmeällä paperilla.

Kommentti: Kaikki hapot eivät sovellu kuparirahojen puhdistamiseen. Esimerkiksi etikkahappo muuttaa kuparin värin punaiseksi. Mikäli rahaa ei huuhdella hyvin, happo jatkaa rahan syövyttämistä. Kokeile vähäarvoisilla rahoilla.

Alumiinipronssi-, nikkeli- ja messinkirahat:

Esimerkiksi 10% etikka poistaa rasvan ja lievät epäpuhtaudet. Muista huuhdella hyvin, kuten kuparirahat edellä.

Setelirahojen puhdistaminen

Setelirahoja voi puhdistaa haalealla vedellä ja miedolla saippualiuoksella, minkä jälkeen vielä setelit huuhdellaan puhtaalla haalealla vedellä. Tämän jälkeen rahat oiotaan kevyesti talouspaperilla pyyhkien, jonka jälkeen ne laitetaan esim. vanhan puhelinluettelon väliin ja laittamalla painon päälle. (Postimerkkeilyä harrastaneet osaavat varmaan käyttää myös imupaperia ja prässiä. Imupaperia saa askartelukaupoista. Yksinkertaisen prässiin saa rakennettua kahdesta vaatekaapin melamiinilevystä, joiden päälle laitetaan riittävästi painoa. Kuivumisprosessia on syytä tarkkailla, ja vaihtaa tarvittaessa suorempia kuivatuspapereita.)

Rahojen annetaan kuivahtaa painon alla noin tunnin ajan. Jos rahat ovat vielä ryppyisiä, niitä voi painaa silitysraudalla. Setelin pinta on syytä suojata raudalta kosteutta ja kuumuutta kestävällä paperilla, jotta raudan pinta ei turmele rahaa. Suojapaperiksi käy esim. tulostuspaperi tai leivinpaperi (jälkimmäinen parempi). Joidenkin tiedetään käyttävän rahan silittämiseen mankelia. Tämä aiheuttaa seteliin kuitenkin ikävää kiertymistä.

Rahan kuntoluokka ei parane silitystoimenpiteen seurauksena, mutta seteli näyttää paremmalta. Kannattaa huomata, että vuonna 1918 ja aikaisemmin painetut rahat menettävät väriään pesussa, joten sitä ei voi suositella niille kuin poikkeustapauksissa. Vuoden 1898 rahojen väri on vesilukoista, joten setelit turmeltuvat kastuessaan. Pesu ja prässäys on mahdollista seteleille, joissa on vuosiluku 1922- 1963. Uudemmissa 1975 jälkeen painetuissa seteleissä on erityyppinen kova paperi, joka kastuessaan alkaa aaltoilemaan. Aaltojen oikominen on hyvin työlästä.

Kaikista paperilaaduista katoaa tietynlainen kiilto kastumisen ja prässäämisen seurauksena. Tämän vuoksi toimenpidettä ei voi suositella ainakaan arvokkaille ja harvinaisille seteleille ilman kokemusta ja tietoa siitä, mitä on tekemässä. Kannattaa harjoitella arvottomilla seteleillä. Kokemuksen kautta saa hyvää jälkeä. Sileää rahaa on mukavampi katsoa kuin ryppyistä. Mahdollisen ostajan on kuitenkin hyvä oppia tunnistamaan kasteltu ja prässätty raha.

Lähde mm: Jorma Pasanen, Rahakirja 1968 s.25

E. Niemiaho, E. Moilanen