Roomaisten rahojen taustahistoriaa
Rooman mainitaan aloittaneen oman rahan lyöminen vasta vuonna 269 eKr. Capitolium- kukkulalla sijaitsevassa Juno Monetan temppelissä (Greene 1986: 48). Hopeadenaari laskettiin liikkeelle ilmeisesti joskus toisen puunilaissodan (218 – 201 eKr.) aikana 200-luvulla eKr. Plinius vanhempi mainitsee tämän tapahtuman ajankohdaksi vuoden 269 eKr, mutta nykytutkimus on paljastunut oikeaksi ajankohdaksi vuoden 211 eKr (Castrén & Pietilä-Castrén 2000: 125). 3,88 grammaa painanut denaari oli tällöin puhdasta hopeaa ja siitä muodostuikin nopeasti “standardivaluutta”, johon muut rahayksiköt suhtautettiin.
Keisariajan Roomaa (27 eKr. – 476 jKr.) hallitsi sen historiansa aikana yhteensä yli 70 keisaria. Jokainen heistä löi rahojaan omalla kuvallaan, mutta useat keisarit myös perheenjäsentensä kuvilla. Erilaisia keisariajan rahoja onkin löydetty yhteensä yli 300 kappaletta. Julius Caesar oli ensimmäinen henkilö, joka sai oman muotokuvansa rahoihin jo omana elinaikanaan. Hänen seuraajansa Augustus taas sai puolestaan mainetta rahauudistuksellaan ja keisari Nero tunnetaan taas omien rahojensa korkeilla taiteellisilla vaatimuksillaan.
Roomalaisten rahojen yksiköt ja arvo
Suurin rahayksikkö Augustuksen aikana oli kultaraha aureus, joka vastasi 25 hopeadenaaria. Denaari vastasi puolestaan neljää (pronssi) sestertiusta. Sestertius vastasi taas kahta (pronssi) dupondiusta. Yksi dupondius vastasi yhtä kupari assesta. Asses vastasi puolestaa kahta (kupari) semissesta ja neljää quadrantesia. (Greene 1986: 49) Rahojen arvo oli siis suoraan verrannollinen niiden metallien arvoon. Tosin inflaatio vähensi rahan arvoa hiljalleen, kunnes keisari Gallienuksen (253 – 268 jKr.) aikana hopeadenaari sisälsi enää 2 prosenttia hopeaa, josta johtuen rahajärjestelmä lopulta romahti. Keisari Caracalla (211 – 217 jKr.) pahensi inflaatiota vuonna 215 jKr. ottamalla käyttöön uuden kolikon antoninianuksen, joka teoriassa vastasi kahta denaaria, mutta joka sisälsi vain 50 prosenttia enemmän hopeaa kuin yksi denaari (Greene 1986: 61). Diocletianus (284 – 305 jKr.) ja Konstantinus Suuri (306 – 337 jKr.) loivat lopulta uuden rahajärjestelmän, joka perustui puhtaasta kullasta tehtyyn solidukseen, joka painoi noin 4,55 grammaa. Diocletianuksen aikana käyttöön tuli myös uusi raha nimeltään follis, joka käytännössä oli ohuella hopeakuorella päällystetty kupariraha (Castrén & Pietilä-Castrén 2000: 177).
Kaikista yleisimpiä rahoja keisariajalla olivat pronssi- ja kuparirahat. Sen jälkeen hopearahat eli denaarit ja vain kaikista rikkaimmilla oli käytössään kultarahoja. Diocletianuksen hintaediktissä vuonna 301 jKr. määrättiin tuotteille enimmäishinta. Silloin esimerkiksi 0,547 litraa olutta maksoi neljä denaaria, kun taas 17,5 litraa vehnää maksoi 100 denaaria. Legioonalaisen vuosipalkka Augustuksen (27 eKr. – 14 jKr.) aikana oli 900 sestertiusta. Domitianuksen (81 – 96 jKr.) aikana vuosipalkka oli puolestaan noussut 1200 sestertiukseen, kun taas Severuksen (193 – 211 jKr.) aikana palkka oli jo 1800-2000 sestertiusta (Greene 1986: 59).
Rahoissa kielenä käytettiin latinaa, jossa tosin sanat ja lauseet ovat aina lyhennetyssä muodossa. Rahojen latinan lukeminen muistuttaakin kovasti piirtokirjoitusten lukemista. Samasta sanasta saattaa tosin olla myös monta eri versiota riipuen muun muassa kehätekstille varatusta tilasta. Keisariajan rahoissa esimerkiksi hyvin yleinen titteli augustus esiintyy muun muassa muodoissa AVGVSTVS, AVGVST, AVG(G), AVC ja AVGVSTA. (Melih 1992: 148)
Roomalaiset kummajaiset
Roomassa oli maksuvälineinä käytössä varsinaisten rahojen rinnalla myös erilaisia tesseroita eli poletteja. Tesserat jaetaan kolmeen eri ryhmään: a) tesserae publicae, b) private ja c) incertia (Pasanen 1990: 211). Erityisen mielenkiintoisia ovat keisari Tiberiuksen aikana (22 -37 jKr.) lyödyt spintriat, jotka kuvaavat sukupuoliyhdyntää. Spintrioiden toisella puolen on kuvattu arvoyksiköt roomalaisin numeroin. Joidenkin arveluiden mukaan spinturoita olisi käytetty prostituutiopalveluiden maksamiseen, koska olisi ollut loukkaavaa maksaa sellainen velka rahoilla, joissa oli keisarin kuva. Muiden arveluiden mukaan spintriat olisivat olleet pelimerkkkejä Augustuksen aikana vuosina 10 – 20 jKr. (Ääri 1999: 53 – 54)
Kontorniaatit ovat myös ulkonäöltään rahan tapaisia maksuvälineitä, joiden käyttötarkoituksesta on ollut paljon kiistaa. Arveluiden mukaan ne olisivat saattaneet olla muun muassa pelimerkkejä, yksityisiä mitaleita tai lautapelimerkkejä. Läpimitaltaan kontorniaatit ovat yleensä 37 – 38 millimetriä ja ne on ajoitettu Konstantinus Suuren (306 – 337 jKr.) ja Anthemiuksen (k. 472) aikaisiksi. (Pasanen 1990: 210)
Kolmannen erikoisen ryhmän muodostavat exagiat, jotka ovat virallisia rahapainoja. Exagium vastaa painoltaan yhtä solidusta, jonka teksti “EXAGIUM SOLIDI” osoittaa. Kirjallisissa lähteissä exagiat mainitaan vasta vuonna 455 jKr (Pasanen 1990: 211).
Viimeisen ryhmän muodostavat medaljongit, joiden paino ja raaka-aine oli suhteutettu rahaan. Lisäksi taiteelliselta laadultaan ja kooltaan medaljongit ylittivät aina tavalliset rahat. Medaljongeissa piti aina esiintyä keisari (augustus), keisarinna (augusta) tai alikersantti (caesar). Kukaan yksityishenkilö ei saanut esiintyä kuvassa, eikä tekstissä. Medaljonkit yleistyivät vasta Konstantinus Suuren aikana (307 – 337 jKr.), vaikka niitä alettiinkin lyömään kuparista jo keisari Trajanuksen aikana vuosina 98 – 117 jKr (Pasanen 1990: 210).
Roomalaisten rahojen ulkonäkö ja symboliikka
Roomalaisten rahojen etupuolelle kuuluu sekä kuva-aihe että kehäkirjoitus. Kuva-aihe esittää yleensä keisarin sivuprofiili muotokuvaa tai jonkun muun keisariperheen jäsenen muotokuvaa. Naisten muotokuvat esitettiin rahoissa usein hyvin tyylitellysti. Septimus Severuksen (193 – 211 jKr.) vaimolla Julia Domnalla on esimerkiksi denaarissa hyvin näyttävä, mutta siisti kampaus. Keisarien muotokuva saattoi vaihtua useasti johtuen eri muoti-ilmiöistä tai keisarin ikäännyttyä. Esimerkiksi keisari Severus Alexanderin (222 – 235 jKr.) rahoissa keisarin ikääntyminen näkyy parran ilmistymisenä nuorekkaan keisarin muotokuvaan. Rahojen reunalla oleva pisteviiva osoittaa kuva-aiheelle varattua tilaa. Joskus pisteviiva näkyy vain osittain tai puuttuu jopa kokonaan.
Rahan etupuolen kehäkirjoituksessa käy ilmi yleensä keisarin nimi ja keisarin erilaiset tittelit. Esimerkiksi teksti vuoden 222 jKr. denaarissa “IMP C M AVR SEV ALEXAND AVG” tarkoittaa vapaasti suomennettuna: “Severus Alexander – augustus, keisari ja armeijan ylipäällikkö”.
Rahojen taustapuoli muodostuu kehätekstistä ja kuvasta. Taustapuolen kuva esittää hyvin usein jotain ajankohtaista aihetta tai tapahtumaa. Kuvat usein esittävät keisarin menestystä ja suosiota tai sotien aikana niissä yleensä kuvataan taisteluiden edistymistä rintamalla. Denaarissa esimerkiksi vuonna 106 jKr. Daakian sodan aikana kuvataan kuinka voiton jumala Victoria seppelöi Trajanusta. Aureuksessa sen sijaan kuvataan kuinka Trajanus polkee irti hakattua Daakian päätä ja sestertiuksessa kuvataan kuinka Daakia rukoilee Roomalta armoa. (Vänskä 1990: 172-175)
Taustapuolen kehäteksti usein tukee taustakuvan sanomaa ja helpottaa näin ollen kuvan tulkintaa. Taustapuolella saatetaan myös ilmoittaa rahan lyöntipaikka. Esimerkiksi R -kirjain tarkoittaa, että kyseinen raha on lyöty Roomassa, kun taas merkintä AL tarkoittaa, että raha on lyöty Aleksandriassa nykyisessä Egyptissä (Melih 1992: 160).
Roomalaisten rahojen käyttö arkeologiassa
Roomalaiset rahat ovat hyvin yleinen löytö aluieilla, johon imperiumin mahti ylettyi. Käytännössä tämä tarkoittaa koko aluetta aina Britanniasta Mesopotamiaan saakka, mutta jopa Intiassa tiedetään denaareiden kelvanneen maksuvälineinä. Kaivauspaikoilta löytyy kyseisiä rahoja usein satoja tai jopa tuhansia kappaleita. Kuuluisassa 400-luvun alussa jKr. kätketyssä Hoxnen rahakätkössä oli esimerkiksi 14 780 roomalaista rahaa.
Roomalaiset rahat ovat hyviä oman aikansa dokumentteja. Niiden avulla on saatu paljon selville keisarin ja hänen perheensä elämästä, hallituksen politiikasta, sodista, uusista rakennuksista, uskonnosta ja muista ajankohtaisista tapahtumista. Erityisen vahvasti rahoissa näkyy kuitenkin keisarien propaganda. Rahojen avulla korostettiin keisarin yksinvaltiutta. Useat keisarit esiintyvät rahoissa valtion isähahmoina, uskonnollisina johtajina (pontifus maximus), uudistajina ja rohkeina valloittajina.
Roomalaisten rahojen ansiosta arkeologit ovat tunnistaneet esimerkiksi rakennuksia, ajoittaneet löytökonteksteja ja löytäneet jopa yhden uuden keisarin jonka olemassaolosta ei oltu aikaisemmin täysin varmoja. Englannista löydetyssä 270-luvulta jKr. peräisin olevassa kolikossa oli Rooman keisarin Domitianuksen kuva. Tämän raha löydön ansiosta Domitianuksesta tuli virallisesti Rooman muinainen hallitsija.
Kuvat: Jatta Ikäheimonen
Lähdeluettelo:
- Castrén & Pietilä-Castrén 2000 P. Castrén & L. Pietilä-Castrén, Antiikin käsikirja, Keuruu.
- Greene 1986 K. Greene, The Archaeology of the Roman Economy, Lontoo.
- Melih 1992 A. Melih, Roman Coins: Museum of Anatolian Civilizations, Istanbul.
- Pasanen 1990 J. Pasanen, Rahankaltaiset esineet Rooman keisariajalla, Numismaatikko 6/1990, 210-211.
- Vänskä 1990 R. Vänskä, Rahat viestinnän välineinä Rooman Daakian sodassa osa II, Numismaatikko 5/1990, 172-175.
- Ääri 1999 L. Ääri, Eroottiset poletit, roomalainen ongelma, Numismaatikko 2/1999, 54-56.
Jani Oravisjärvi